Ohjelmatoimisto Music Nova on kokenut tapahtumatuottaja. Suunnittelemme Teidän tilaisuuteenne sopivan ohjelman yhdessä kanssanne ja tuomme uusia ideoita juhlien järjestämiseen. Olemme erikoistuneet illalisten, avajaisten ja teematapahtumien järjestämiseen. Ohjelmatoimistomme repertuaariin kuuluu runsaasti erityylisiä esiintyjiä, estraditaiteilijoita, muusikoita ja bändejä, joiden tarjonnasta löydämme erinomaista ohjelmaa juuri Teidän tapahtumaanne!
Oli kyseessä sitten asiakastilaisuus tai firman bileet, olkaa meihin yhteydessä kun olette pientä tai suurta ohjelmaa vailla!
Sinulle Rait ja loistaville pianotriolle ja upealle solistille kiitokset meidän kaikkien puolesta! Vieraamme olivat haltioissaan ja ilta jäi varmasti jokaiselle ainutlaatuisena muistona mieleen.
Liisa Enckell /Suomen Eduskunta
Kiitos Rait kaikesta! Sami Junnosen, Jussi Makkosen ja sinun trioesitys oli todella hieno. Vieraat ovat olivat haltioissaan esityksistänne ja meille tullut palaute on ollut pelkästään positiivista. Sibelius soi myös tosi komeasti sinun ja Jussin esityksenä. Discovery-orkesteri oli hyvä ja äänentoisto toimiva. Ilta kaikin puolin onnistunut, kiitos siitä!
Jukka Hautojärvi / Fortum
Petteri Iivosen esitys oli huippuluokkaa ja sopi tilaisuuteemme loistavasti.Tilaisuuden osallistujat kiittelivät vielä jälkikäteenkin.!
Tuula Seppälä-Koski / Suomalainen Lääkäriseura Duodecim
Kiitos vielä kerran teille esityksestä, ja toivottavasti voimme palata asiaan kun musiikkia tarvitaan!
Annukka Määttänen / OAJ
Haluamme sydämestämme kiittää ihanasta musiikista, jolla täydellistitte hääjuhlamme 5.8.2006. Pitkään mietimme juhlamme ohjelmaa, sitten päädyimme musiikkiin, joka on klassista ja kaunista ja romanttista. Duo Romantique täytti toiveemme täydellisesti. Kaikki häävieraatkin rakastivat soittoanne.Hääjuhlamme onnistuivat kaikilta osin aivan täydellisesti. Juhlia on prosessoitu viikkoja eri tahoilla ja kaikki palaute on ollut ylistävää. Ja kaiken kruunasi Raitin valitsema häävalssi, joka sopi meille uskomattoman hyvin. Rait, voisitko levyttää valssin, jotta voisimme ostaa sen itsellemme!
Kiitos nuoret musiikkimaisterit! Kauneus ilmenee musiikissanne herkällä tavalla ja teidän molempien innostus ja hyvä käytös viimeistelee ammattitaitonne. Toivotamme teille menestystä ja onnea elämäänne!
Riitta Suurlall / Taitoakatemia
Kiitos, ilta meni hyvin ja musiikki oli hyvää kaikki siltä osin tosi hyvin.
Ollaan yhteydessä kun taas tarvitsemme musiikkia.
Jan Knus / Silmäasema Marketing
Kiitos vielä upeasta illasta! Sekä ulkomaiset vieraamme, että meidän oma väkemme ovat kehuneet teitä todella. Sekin kertoi paljon, että ihmiset jäivät istumaan ja halusivat kuunnella teitä ihan loppuun asti. Toivottavasti teillekin jäi hyvä mieli.
Liisa Enckell / Suomen Eduskunta
Palasimme eilen häämatkalta hyvin levänneinä. Kiitoksia tuhannesti esiintymisestä kirkossa. Esityksenne teki seremoniasta todella tunnelmallisen ja Susanna Moision ääni teki vaikutuksen. Täydellinen valinta esittämään valitut kappaleet. Vieraat olivat otettuja ja kehuivat kilpaa vihkiseremoniaa.
Mikko Kaarlela
Kiitos konsertistanne. Vastaanotto oli hyvä, asukkaamme ja henkilökunta pitivät Trio Elegance yhtyeen konsertista kovasti. Olitte niin pidettyjä, että kutsumme teidät tänne uudestaankin.
Kirsi Flyckt / Gaius-säätiö
Vantaan yksikössä kevätjuhlien jälkeen kiittävää ja ihastelevaa palautetta tuli runsaasti. Kuten jo teille jo juhlissa sanoin, soititte upeasti. Myös soittamanne kappaleet sopivat hyvin tilaisuuteen. Kiitos vielä kerran!
Sirkka Pasanen / EVTEK
Kiitokset vielä kaikesta! Trio de Janeiro oli erinomainen tarpeeseemme ja tykkäsin heistä kovasti. Myös muu illallisväki vaikutti hyvin tyytyväisiltä.
Susanna Ihanus /eTampere toimisto
Hei Rait! Lämpimästi kiitoksia vielä kerran ihanasta musisoinnista hääjuhlassamme. Sinä toit juhliimme juuri sen tunnelman, jota sinne halusimme. Kappaleet olivat erittäin hyvin valittuja ja ennen kaikkea erittäin hyvin esitettyjä. Myös henkilönä sinä toit tilaisuuteen upeaa lämminhenkisyyttä, arvokkuutta ja juuri oikeassa määrin perhejuhlaan sopivaa kodikkuutta.Toivottavasti pääsemme nauttimaan soitostasi myös tulevaisuudessa.
Susanna & Henrik
Hei Rait! Lämmin kiitos onnistuneesta musiikkihetkestä. Musiikki oli korkealuokkaista ja juuri toivomustemme mukaista. Palaamme varmasti asiaan, kun tilaisuuksia tulee.
Raili Leppänen / Satmatic
Pojat olivat valinneet hyvät kappaleet ja esitys oli mainio. Itse asiassa mm. puheenjohtajamme antoi arvosanan laudatur.
Tuula Seppälä-Koski / Suomalainen Lääkäriliitto Duodecim
Hei! Kiitos loistavan duon järjestämisestä tilaisuuteemme. Kiitä Angelica Klasia ja Mikko Heleniusta omasta puolestani. He olivat aivan mahtavia! Kaikki olivat todella tyytyväisiä musiikkiin ja todellakin saimme, mitä halusimme! Oli oikein mukava huomata Music Novan olemassa olo ja käytämme teitä jatkossakin. Ainakin meillä on tämä yksi suurempi cocktail-tilaisuus vuosittain ja mahdollisesti enemmänkin on tulossa.
Sini Eskola / Proviisoriyhdistys
Vielä kerran kiitokset trion musiikillisesta annistanne päättäjäisjuhlissamme sekä Espoossa että Vantaalla. Palaute, jota olen kuullut, on ollut yksinomaan positiivista niin musiikkivalinnan kuin tietysti musiikin taitavan ja laadullisen esittämisen suhteenkin. Oli ilo kuunnella teitä ja myös ilo katsella soittamistanne.
Merja-Riitta Häkkänen / EVTEK
Hei Rait, kiitos panoksestasi ikimuistoisen päivämme luomisessa! Koko esityksesi oli täydellisen loistava ja repertuaarisi tilaisuuteen sopiva, samoin sympaattisuutesi teki meihin vaikutuksen
Kiitos myös cd:stä, todella kauniita esityksiä!
Marko Liukkonen
Hääpäivä meni nopeasti ja hääbändin osuuskin sujahti niin ettemme ehtineet tanssimaan kuin yhden tanssin. Muistan vain kuulleeni hyvää musiikkia taustalla ja vieraat kehuivat bändivalintaamme. Olimme siis erittäin tyytyväisiä! Kiitos tuhannesti kaikesta avustasi! Ollaan taas yhteydessä kun järjestämme juhlia tulevaisuudessa.
Niina Hanttu
Hei Musiikki ja järjestelyt sujuivat mainiosti. Trio de Janeiro yhtyeen musiikki oli todella laadukasta ja juuri mitä olimme ajatelleet. Juhlaväki piti bändistä ja musiikista. Suomalaista tanssimusiikkia kuulee häissä niin paljon että meidän valintamme oli kaikista mukavaa vaihtelua.
Klaus Saaristo / Astanga Jooga
Musiikki häissä oli oikein hyvä, toi sopivasti tunnelmaa. Olimme oikein tyytyväisiä soittajiin ja myös vieraat antoivat positiivista palautetta. He saapuivat ajoissa paikalle ja saimme sujuvasti sovittua, miten musiikki liitetään vihkimiseen. Ruokailun aikana musiikki soi ja ihmiset saivat jutella rauhassa keskenään, ilman, että tarvitsi pelätä, että naapuri kuulee. Voin kyllä tulevaisuudessa suositella eteenpäin!
Taina Jernström
Kiitos levystä! Oli kiva tanssi-ilta. High Five bilebändi soitti hyvin ja kehuja bändille tuli runsaasti tanssiyleisöltä. Välitä vielä eteenpäin heillekin. Kanssasi oli mukava asioida, pidän Music Novan mielessä kun on ohjelmantarvetta.
Jukka Lojander / Suomen Keuhkolääkärinyhdistys
Olimme tosi tyytyväisiä Duo Nostalgian esitykseen ja kiitollisia siitä, miten hyvin teidän soittonne sopi ja mahtui juhlaamme. En olisi osannut kuvitella, että noin joustavasti ja hyvin soittoa ja puhetta pystyy lomittamaan. Ja olin aika huolestunut, kun flyygeli oli niin lähellä puhujia, mutta eihän siinä ollut mitään ongelmia. Sello & flyygeli oli juhlallista, kaunista, voimakasta ihan jo taustamusiikkina ja tietysti myös niissä kappaleissa, jotka olivat varsinaisia esityskappaleita. Niin toivoimmekin, mutta kyllä tämä ylitti kaikki odotukset. Sanoinkin Rait Karmille esiintymisenne jälkeen, että teidän soittonne teki juhlasta juhlan. Se loi juhlaan tunnelman ja pohjan jatkolle. Järjestelyvastaavana tempauduin itsekin nauttimaan tilanteesta!
Riitta Tapionsalo / Vantaa seurakuntien perheasiain neuvottelukeskus
Hei Rait! Kiitos esiintymisestäsi keikka oli OK. Eli mitä minulle on kerrottu kaikki olivat tyytyväisiä. Tapahtumaan sopivaa, rauhallista niinkuin sovittiin ja meidän “musiikkimiehet” kehuivat korkealaatuiseksi.
Jarmo Heiskanen / Sinuhe OY
Kiitos sinulle sekä Sweetlife bilebändille, että olitte tekemässä Halloween-juhlistamme ikimuistoiset. Esiintyjä oli loistava ja sai paljon kehuja vierailtamme.
Johanna Hurskainen / Nordea henkivakuutus
Sydämelliset kiitokset Ohjelmatoimisto Music Novalle järjestämästänne ohjelmastanne yhtiömme vuosikokousillallisella Hotelli Klaus Kurjen Rake-salissa.
Pentti Harjula / Suomen Ruosteenestoliikkeiden Osuuskunta
Kaikki tosiaan toimi moitteettomasti ajoituksesta lähtien, joten tosi mielelläni ja turvallisin mielin käytän tarvittaessa ohjelmatoimistoasi uudelleen, ja suosittelen sitä myös tavaratalojen kollegoilleni!
Minna Lönnqvist / Bauhaus & Co Ky
-
Lämmin kiitos tilaisuuden ohjelman järjestämisestä. Ilta oli onnistunut. Erityisesti Trio Elegance yhtyeen musiikki kiehtoi niin, etteivät vieraat olisi malttaneet lähteä pois. Kovasti teitä kehuttiin osaaviksi, taitaviksi muusikoiksi. Musiikin valintakin oli hyvin onnistunut, erittäin monipuolinen. Eeva Kuutschin ei turhaan sinua suositellut. Taikuri Kim Wist oli myös erinomainen, teki uskomattomia taikoja. Pidämme sinut mielessämme, kun seuraavan kerran tarvitsemme ohjelmaa johonkin tilaisuuteemme, ja suosittelemme ilman muuta esitystäsi kaikille ohjemaa kaipaaville tuttavillemme.
Leila Luoto / Group 4 Securicor
Olitte esiintymässä meidän tilaisuudessamme Akavatalossa 7.2.07. Kuntakouluttajat ja palkkasihteerit olivat kovasti ihastuneita Marion Melnikin ja Rait Karmin esitykseen, vaikka aulan akustiikka ravintolatilan kuuluvuutta hieman häiritsikin. Kiitos upeasta esityksestä näin myöhäänkin esitettynä.Ilmoitin silloin innokkuuteni ensi syksynä asiakkaille järjetettävään tilaisuuteen. Tässä vahvistan ilmoittautumiseni, jos konsertin järjestät. Hyvää kesää toivottaa!
Markku Poutala / OAJ
Häät meni hienosti ja oli todella ikimuistoinen ja onnellinen päivä! Hääbändi Platinum Club oli aivan mahtava, ja häävieraat ylistivät bändiä maasta taivaisiin. Todella mukavia olivat kaikki bändin jäsenet, soittivat hyvää musiikkia ja tanssilattia oli täynnä häävieraita ja neljännen setin jälkeen yleisö innostui vielä huutamaan “we want more”! Eli kiitoksia sinulle ja välitäthän vielä kiitokset koko bändin jäsenille! Mikäli tässä tulevaisuudessa meidän tuttavat tai sukulaiset järjestävät juhlia niin tämän bändin haluamme ehdottomasti uudelleenkin soittamaan. Hyvää loppukesää ja ollaan yhteyksissä!
Camilla Päivärinta
Bändi täytti odotuksemme ja oli todella hyvä. Vieraatkin kehuivat kovasti.
Kiitos yhteistyöstä ja hyvää jatkoa!
Maarit Leikoski
Kiitos Raitille ja tansiiorkesteri Platinum Clubille, että autoitte tekemään hääjuhlastamme ikimuistoisen! Ystävällisin terveisin!
Mikko & Piia Alanko
Heips Rait! Kaikki, jotka ovat musiikista maininneet, ovat kiittäneet ja olleet tyytyväisiä kuulemaansa. Ja jotkut kollegani olivat jo juhlassa pyytäneet käyntikortejanne, joten uskoakseni saatte lisää esiintymispyyntöjä ajan oloon. Juhlakalu, eli meidän 60-vuotias toimitusjohtajamme oli todella tyytyväinen johtamasi salonkiorkesteriin. Siispä kiitokset. Varmaankin olemme yhteydessä, kun seuraavan kerran musiikkia tarvitsemme. Antoisaa loppukesää ja kohta alkavaa viikonloppua toivottaen
Tarja-Kaarina Korte / Kemiateollisuus RY
Kiitoksia paljon sinulle musiikista häissämme! Olemme saaneet paljon hyvää palautetta kaikilta vierailta musiikin osalta! Kappalevalinnat olivat erinomaisia ja pianonsoittosi yhdessä jousikvartetti Allegros kanssa loi häihimme gaalamaista tunnelmaa. Suosittelemme varmasti sinua jatkossa ystäviemme häihin. Mukavaa loppukesää! Terveisin,
Vicky & Kaarle Pohjavuori
Imitattoori Raine Heiskanen oli todella valloittava tyyppi. Biisivalinnat olivat hyvät ja imitaatiot kruunasivat esityksen. Luulen, että muutkin digitalaiset yhtyvät samaan. Kiitos hyvästä palvelusta. Olen varmasti jatkossakin yhteydessä, kun tarvitsemme esiintyjää tilaisuuksiimme.Mukavaa syksyn jatkoa ja terveisiä myös Rainelle!
Nina Rajala / Digita
Hei Rait! Duo Espresso järjesti meille tosi mukavan esityksen Vanajanlinnassa: Myös vieraamme olivat erittäin tyytyväisiä eli tulen kyllä jatkossakin kääntymään puoleenne kun tarvitsen esiintyjiä. Kaikki sujui siis hienosti. Kiitos!
Solja Salminen / Maakaasuyhdistys
Lähetän minäkin tässä kiitokset omasta ja monien muidenkin puolesta. Viimeksi tänään puhuttiin siitä, että oli kiva ilta. Itse asiassa ilta ylitti minunkin odotukseni sekä Le rayon de cabaret show että puitteiden että tarjoilun suhteen. Ruoka oli erittäin hyvää – täällä ihmeteltiinkin, missä ne oli tehty ja miten saatu pysymään kylminä/lämpiminä. Itse pidin eniten alkuruoasta, harvoin saa niin hyvää. Juomien suhteen en ole mikään ekspertti, mutta kaikki olivat mielestäni hyvin valittuja. En myöskään kuullut niistä mitään negatiivisia kommentteja. Joillekin tuntui likööri olevan uusi tuttavuus, joten nostettiin pullo pöytään, eikös se kerro, että hyvin maistui! Eli kiitokset vielä kerran!
Raili Korkeakoskin / Alcatel-Lucent Suomi
Halloween-bileistä on saatu positiivista palautetta. Järjestelyt siis sujuivat tosi hyvin, Kentalan Cover Company coverbändi veti hienon keikan ja tunnelma oli hyvä. Porukkaa olisi tietenkin saanut olla enemmän paikalla, tosin siihenhän me ei itse voitu vaikuttaa. Tämän perusteella siis myös ensi vuonna jatketaan näitä jo perinteeksi muodostuneita kekkereitä
Kiitos vielä kerran! Pidän nimesi mielessä jatkoa ajatellen, koska vastaavanlaisia tilaisuuksia on varmasti vielä tiedossa.
Hanna Järvelä / Nordea Henkivakuutus
Meillä oli tosi mahtavat pikkujoulut ja Platinum Club bilebändi oli erittäin hyvä. Hyvät biisit sai ihmiset koko illaksi tanssilattialle. Olimme erittäin tyytyväisiä ja kiitos vielä kerran bändille ja sinulle!
Annika Lönnblad / Kilpailuvirasto
Siis aivan mahtava bändi !! Täytti kaikki toivomukset ja enemmänkin. Soitti oikealla volumilla ja kaikki toivotut biisit. Erityisesti lämmitti se, kuinka hyvin ne veti toivomamme häätanssi kappaleen (Josh Groban – You’re still you). Vieraatkin kehuivat maasta taivaaseen. Muutenkin bileet menivät täydellisesti! Kiitoksia sinulle Kentala Cover Company kiinnityksestä. Voit olla varma että suosittelen kyseistä kokoonpanoa ja sinua tarpeentullen muillekkin. Kiitokset vielä kerran!
Lauri Kuusela
Platinum Club coverbändistä ja karaokeisännästä pidettiin kovasti, ja ihmisillä oli oikein hauska ilta.
Alex Snellman / ETLA
Myöhästyneet kiitokset erinomaisesta musiikkiohjelmasta synttäreilläni Dubrovnikissa 5. joulukuuta. Ohjelmistonne oli ammattitaidolla valikoitu ja istui hienosti heterogeeniselle kohderyhmälle. Marion Melnik oli upea ja Finlandia-esityksenne oli aivan loistava. Onneksi olkoon! Toivotan oikein Hyvää Joulua sekä menestyksellistä vuotta 2008. Välitäthän parhaimmat terveiseni myös Marionille, Raitille ja Samille.
Kimmo Kallonen / Alma Media Lehdentekijät
Vielä kerran kiitokset teille molemmille koko yleisön puolesta suurenmoisesta esityksestänne tänään Jukka Viinasen läksiäistilaisuudessa. On todella hienoa, että te, jotka kierrätte valloittamassa maailmaa, suostutte esiintymään myös tällaisissa pienissä päivätilaisuuksissa.
Tarja Nurmi / Orion
Meiltä tulee pelkästään positiivista palautetta akrobaatista. Elektra esitys oli juuri sellainen sopivan näyttävä ja erikoinen välipiristys, mitä Susannan kanssa haimmekin. Kaikki sujui akrobaatin kanssa hienosti ja hän oli oikein mukava ja iloinen persoonallisuus. Suosittelemme häntä mielellämme eteenpäin. Hauskaa oli, että kun neljän jälkeen alettiin irroittaa akrobaatin välineitä kattopalkista, niin muutamia asiakkaitamme oli vielä paikalla. Se tehtiin tietysti meidän trukilla ja heistä oli hauska seurata meidän korkeakeräilijää ihan toiminnassa. Oma täysin suunnittelematon ohjelmanumero sinänsä, joka kirvoitti jopa aplodit yleisöltä
) Kiitos yhteistyöstä ja katsotaan jatkoa sitten syksyllä, kuten puhetta oli.
Jungheinrich Lift Truck Oy/ Marjo Piittisjärvi (14.5.2008)
Kiitos Rait esiintymisestänne! Vieraat olivat aivan haltioissaan ja kiittelivät kovasti. Tulemme toteuttamaan syksyllä kolme asiakastapahtumaa saman kaavan mukaan ja toivon tietysti, että ajankohdat tulevat sopimaan myös teille. Palaan asiaan kun suunnittelu on siinä vaiheessa, että voimme puhua päivämääristä ja tarkistaa kalentereita. Kiitos vielä kerran!
Marko Tuomola / Hpp Law (13.05.2008)
On pelkästään positiivistä palautetta annettavana bile- coverbändille Flipper. Aivan upeeta-mahtavaa!:) Kaikki tykkäsi ja he saivat porukan yhteislauluun ja ennen kaikkea tanssimaan. Todella onnistunut ilta! Joten suuri kiitos myös itse bändille! Ja special kiitokset Inga Söderille ja Antille upeista äänistä!
Saivat paljon kehuja. Ja mikä vielä on sanottavana, niin bändi omaa kohteliaat tavat (palaute saatu vähän vanhemmilta ihmisiltä, se oli heille tärkeää. Halusivat kuitenkin jutella laulajien kanssa)! Ja mitä kirkko esiintymiseen tulee, niin aivan ihanaa. Kyllä usealla kyyneleet virtasi, ja siihen me pyrittiinkin.
Tuhannesti kiittäen,
Samira Kuisma-Kainulainen (19.05.2008)
Trio Elegance oli oikein kaunista ja tilaisuuteen sopivaa. Myös trubaduuri Lauri Schreck oli aivan loistava ja sai paljon kehuja esiintymisestään.
Sisko Martin/ Kärcher (19.06.2008)
Hei Rait! Kiitos vielä erinomaisesta musiikista. Palaute on ollut hyvää. ollaan yhteydessä taas kun meillä näitä tilaisuuksia tulee. Hyvää kesää! Ystävällisin terveisin
Päivi Jaakonsaari / SEB-pankki (26.06.2008)
Hei! Kiitos paljon musiikista, saimme pelkästään hyvää palautetta siitä! Teidän Trio Elegance sopi oivasti tilaan ja musiikki sai ihmiset hyvälle mielelle! Kiitos vielä kerran kun pääsitte niin lyhyellä varoitusajalla tulemaan! Teitte osaltanne hääjuhlistamme ikimuistoiset! 
Tuuli ja Ari-Pekka (23.7.2008)
Hei! Taikuri Tatu Tyni oli loistava, älykäs ja voisimme ottaa hänet toistekin esiintymään. Musiikki oli tähän tilaisuuteen sopiva.Ystävällisin terveisin,
Eija Grotenfelt / Beauty Spa Grankulla (12.8.2008)
Hei, Kiitokset Sinulle tilaisuuden järjestelyistä. Juhliamme on jo ehditty kehumaan. Mielestäni ohjelmakokonaisuus toimi oikein kivasti. Itse en ehkä niin hirveästi innostunut tästä Bluffosta, mutta se on enempi makuasia. Trio Elegance toi juhlavuutta tilaisuuden alkuun ja Heidi Kyrö näytti saavan naisvoittoisen porukkamme lavalle. Kaiken kaikkiaan oikein ammattitaitoisesti toteuttu tilaisuus! Parhain terveisin!
Jaana Vesterinen / Finlayson (1.9.2008)
Hei, Kiitokset hienosta bändistä ja musiikista. Bändistä tykättiin kovasti ja muutamia kävi kysymässäkin, mistä noin hyvä on löytynyt
Myös minä ja Hanna pidimme kovasti. Kivaa syksyn jatkoa, ollaan taas kuulolla!
Päivi Juselius / Nordea Henkivakuutus (1.9.2008)
Moi, Iso kiitos Rait! bilebändi Good Spirit oli tosi hyvä ja sekä minä, mieheni että häävieraat tykkäsivät ja kehuivat. Sanoin myös solistille paikan päällä, että tykkäsimme kovasti heidän soitostaan ja laulustaan.
Johanna Harju / Nordea Nenkivakuutus Suomi Oy (15.09.2008)
Hei Rait, Suuret kiitokset suurenmoisesta hääbändistä Platinum Club näin heti alkuun. Erityiskiitokset laulajalle ja kitaristille kirkossa esitetystä kappaleesta. Mietinkin, miten kappale oikein sopii kirkkoon, kun ei ole ihan hidas kappale, mutta sovitus oli erittäin hyvä ja laulajan ääni aivan superupea. Kaikki vieraat pitivät musiikista ja erityisesti kehuivat laulajaa.
Tuula ja Harry Wiberg (23.09.2008)
Hei Rait, kyllä Kentala Cover Company täytti odostukset, tunnelma kohosi kattoon. Olimme erittäin tyytyväisiä siihen, että biisiskaala oli niin laaja. Oli humppaa, iskelmää, poppia, rockia jne. juuri sopivasti.
Jyri Juusela (23.09.2008)
Hei Rait, en ehtinyt kiittää trio Elegance yhtyettä ennen kuin lähditte, joten halusin tehdä sen vielä nyt ennen kuin lähdemme häämatkalle. Soititte aivan upeasti ja muutenkin oli hienoa saada teidät häihimme mukaan – olette sekä loistavia muusikoita että erittäin mukavia ihmisiä. Suurkiitos myös säestyksistä sekä kaikista ylimääräisistä kappaleista, joita soittelit vapaan seurustelun aikana taustalla – kuuntelimme niitä ilolla. Voit olla varma, että jos tilaisuus tarjoutuu, niin suosittelemme teitä tuleviinkin tilaisuuksiin esimerkiksi työpaikoillamme. Aurinkoista ja siunattua syksyn jatkoa! Kiittäen,onnellinen aviopari,
Maija & Jukka Perttula (14.09.2008)
Kiitos, Rait. Kaikki meni yli odotusten. Teidän kanssannehan ei tarvinnut jännittää, kun tuntee teidän upean jälkenne. Yleisö oli haltioissaan, oli kuulemma kautta aikojen paras palkintojenjakotilaisuus. Maanantai-illasta on myös tullut pelkkää kiitosta. Hyvää jatkoa teille kaikille!
Greta Lohiniva / Suomen Eduskunta (31.10.2008)
Moi, oikein hyvä ilta oli ja kaikki meni suunnitelmien mukaan. Capoeira oli mahtava ja Dj hoiti homman hyvin. Kiitos siitä.
Juha Murto / Grundfos Environment Finland (5.12.2008)
Hei Rait, olemme hyvin tyytyväisiä tilaisuuteemme, saimme erittäin hyvää palautetta pianonsoitostasi – kiitokset! Terveisin,
Sari Lehikoinen / BaseN Corporationos (12.12.2008)
Hei, Kiitos yhteistyöstä! Kiitokset Mega-Paulalle! Meillä ihmiset ovat vain kehuneet esityskokonaisuutta. Oli tarpeeksi särmää tällaiseen miesporukkaan!
Sirpa Kulmala / Fingrid OYJ / 13.12.2008
Kiitos Rait taas hyvin hoidetusta ohjelmasta. Hyvin meni, vaikka jouduit lyhyellä varoitusajalla hankkimaan esiintyjät. Minulle on koko päivän tullut kiitoksia ohjelmasta. Hyvää joulunalusta.
Greta Lohiniva / Suomen Eduskunta (5.12.2008)
Hei, Kiitos todella paljon upeasta ohjelmasta! Kaikki kehuivat että bändi oli loistava! Kiitos kaikesta ja toivottovasti meillä olisi pian uusi juhla – mutta paremmissa tiloissa – että voisitte tulla uudestaan esiintymään.
Tita Lohiniva / European Chemicals Agency – ECHA
Hei, kaikki sujui hyvin, kiitos ja porukka tykkäsi sinun ja Anna-Maija Laitisen duosta. On muutamia kyselyjäkin tullut teistä, että ketä ja mistä te olitte. Mukavaa alkanutta viikkoa!Iloisin terveisin,
Carita Happonen / Pohjola Vakuutus (12.01.2009)
Hei! Kiitos vielä kerran esiintymisestäsi Crowne Plazassa. Elävä musiikki on aina elävää musiikkia ja silla saa aikaiseksi upeaa tunnelmaa.Esittämäsi kappaleet sopivat hienosti tapahtumaamme. Aurinkoisin terveisin!
Kirsi Laine / Nordea Bank Finland (10.1.2009)
Heipsan Sami! Ilta meni todella hyvin. Pianistiamme kiiteltiin jälkikäteen. Monen mielestä hän olisi voinut soittaa pidempäänkin ja laulaa. Ei vain siinä sopimuksen solminta vaiheessa osannut ajatella että aika kuluu niin nopeasti. Välitäthän hänelle kiitoksemme! Mukavaa loppuviikoa toivotellen!
Tiina Paajonen / Oriflame Finland (16.04.2009)
Kyllä vaan, palautetta on tullut valtavasti sekä teidän esityksestänne ja koko juhlasta. Palaute on ollut pelkästään positiivista ja teitä on kehuttu todella paljon.
Venla Olin / Helsingin ammatilliset opettajat HAO (26.02.2009)
Hei, Lämpimät kiitokset! Angelika Klas ja Mas Tango olivat loistavia! Tunnelma oli eilen aamupäivällä tosi korkealla heidän esiintyessään. Monet kävivät erikseen jälkeenpäin kiittelemässä ja kyselivät mistä löysimme tällaisen porukan. Samoin illalla cocktail-tilaisuudessa. Joku sanoi minulle, että sääli että ihmiset vain jorisevat keskenään kun soi näin hieno musiikki. Illan tunnelmaa kuvasi se, että trio sai meidän porukastamme solistiksi upeaäänisen savolaisen tangolaulajatteren. Bändisai kyllä jo paikan päällä paljon kiitoksia, mutta välitä viestini myös heille.
Matti Tuusa / Kuntoutussääti (5.03.2009)
Hei Rait! Lämpimät kiitokset esiintymisestäsi meillä kotona. Seppo oli haltijoissaan, samoin vieraamme. Teit meille todellisen juhlan!!
Kirsi-Marja Lukin / Nordea (06.01.2009)
Hei Rait! Sanat eivät nyt riitä kertomaan. Tenori Janne Häqqlund oli aivan mielettömän upea. Suntiota myöten kaikki kuulijat kehuivat esitystä. Olin hieman skeptinen, kun en ollut kuullut näytettä, ja ajattelin pianosäestyksenkin kuulostavan laimealta, mutta toisin kävi, ja kylmät väreet kulkevat vieläkin pelkästä muistelusta. Kiitos erittäin paljon!!
Iris Kantolinna (20.5.2009)
Kiitos hyvästä bändivalinnasta! Saimme oikein hauskan illan aikaiseksi 
Erja Vääräkangas / Ilmarinen (15.06.2009)
Olen saanut hyvin positiivista palautatte. Kaikki viihtyi, mikä myös näkyi tanssilattialla. Hyvät biisivalinnat, toiveitamme oltiin kuultu.
Tony Mäkynen / NIB (Nordiska Investeringsbanken) (12.06.2009)
Kesäjuhlat olivat onnistuneet. Olen saanut vain positiivista palautetta, joten kiitos vielä teille.
Martina Toiminen / Kemira (20.05.2009)
Hei! Olemme todella kiitollisia osallistumisestanne tapahtumaan. Aikataulu meni nappiin, bändi auttoi viime hetken muutoksissa (esim. spiikkaukset). Kaikin puolin onnistunut tapahtuma, ja voimme antaa bilebändi Swingersille vain erinomaista palautetta. Yhteistyöstä kiitollisena!
Elina Kurikka / Momentti (25.06.2009)
Suurkiitokset! Bändista tykättiin kovasti, biisivalikoima oli onnistunut. Ainoastaan hyvää palautetta! Palaan syyskuun juhlien osalta bändiin lähemmin.Hyvää kesää!!
Jaana Haapa-Aho / Inspiration Event (25.06.2009)
Juhlat onnistuivat hyvin tanssiorkesteri Platinum Club oli loistava!
Anne Melander / TNS Gallup (29.6.2009)
Kiitos. Palaute Trio Elegancen musiikista oli todella hyvää. Minun olikin tarkoitus kiittää vielä myös omasta puolestani musiikkiesityksestä. Esitys oli todella koskettava ja hieno. Ja teki osaltaan vihkitilaisuudestamme ikimuistoisen.Ystävällisin terveisin ja lämpimin kiitoksin!
Henna Joutsi (24.7.2009)
Hääpäivä oli ihana ja ikimuistoinen, kaikki sujui mainiosti! Sampo Tiittasen hääbändi vastasi odotuksiamme ja soitti varsin taitavasti saaden kehuja juhlavierailtakin, musiikki ruokailun taustalla oli tunnelmallista ja loppuillan musiikki houkutteli hyvin vieraat tanssilattialle! Toivottavasti bändinkin mielestä järjestelyt olivat ok? Mukavaa kesän jatkoa! Ja kiitokset ikimuistoisen musiikin järjestämisestä hääjuhlaamme!
Heini ja Antti Saikkonen (28.07.2009)
Lauri Schreck ja bilebändi Pommi oli loistavia! Kiitos järjestelyistä!
Jenni Dorrestijn (28.07.2009)
Kiitokset sinulle Rait Karm ja soprano Laura Pyrrölle upeasta esityksestä. Se juhlisti hienosti tilaisuuttamme.
Raili Riihinen / Leipurin Oy (16.8.2009)
Palaute Duo Nostalgista oli todella hyvää ja iloisesti yllättynyttä. Päivänsankarimme on moneen kertaan kiittänyt ohjelmasta. Vaikeaa on sanoa, mikä olsii voinut mennä paremmin, sillä minusta ohjelma toimi oikein hyvin kaikkine rytmityksineen jne. Kiitos teille vielä kerran.
Kristiina Forss, Heinon Tukku (6.11.2009)
Juontaja Tony Hällfors sai oikein hyvää palautetta. Toimitusjohtajan mielestä hän oli ehkä turhan asiallinen, mutta toisaalta niin häntä oli briefattu olemaankin. Minusta – ja myös heistä – hän otti tilanteen hyvin haltuunsa ja osasi improvisoida oikeissa kohdissa. Olimme tyytyväisiä häneen.Tulevia tilaisuuksia odotellen, hvyää syksyn jatkoa!
Anna Granvik / Inpiration Event 17.11.2009
Platinum Club ja heidän musiikkinsa sai todella lämpimän vastaanoton ja kaikki paikalla olleet olivat todella tyytyväisiä musiikkitarjontaan, olisivat kuunnelleet mieluusti lisääkin. Joten kuulemani palaute ja myös omat kokemukseni olivat äärimmäisen positiivisia, vilpitön kiitos bändille hienosta setistä.
Jaakko Nousiainen / Orion (29.11.2009)
Kiitos kovasti eilisestä soitosta! Soittosi sopi hyvin tilaisuuteen.
Anna Vollner / Autoliitto (4.12.2009)
Eija Ahvon show oli erittäin pidetty. moni kysyi miten saimme hänet esiintymään. Bändikonsepti toimi, harmi että joutuivat lopettamaan juuri kun meininki oli parhaimmillaan, taitavia olivat kaikin puolin. Ruoka ym tarjoilut toimi. En ainakaan nyt voi kritisoida mitään. Ihmiset tekivät mukavat juhlat.
Stefan Högnabba / Lähi- ja perushoitajien työttömyyskassa / 5.12.2009
Rait Karmin musiikkivalinta oli juuri oikeaa ja tilaisuuteen sopivaa ja vapautti ihmiset selvästi juttelemaan ja olemaan rennommin virallisen osuuden jälkeen. Sääli, etten omilta velvollisuuksiltani ehtinyt kunnolla keskittyä ihanaan pianomusiikkiisi mutta nautin siitä taustalla.
Anne Niemi-Hakala / SYSteam Business Solutions (14.12.2009)
Platinum Clubin musiikki oli oikein hyvää, kiitos!
Carita Dahlberg / Shell (23.11.2009)
Kaikki olivat enemmän kuin tyytyväisiä Juki Välipakan ja Rait Karmin musiikkiin. Kehuja tuli kovasti
Kiitos vielä!
Heidi (19.4.2010)
Kiitos Tallinnan Teknillisen Yliopiston Akateemiselle Mieskuorolle täällä palvelutalo Merikartanossa.Onnittelut teille hienosta saavutuksesta kuorokilpailussa (meidän mielestämme olisitte ansainneet kultaa)!
Päivi vaahtia / Palvelutalo Merikartano (19.4.2010)
Kiitos kaikille esiintyjille Angelika Klasille, Janne Hägglundille sekä trio Elegance’ lle upeasta ohjelmasta. Yleisö kiitti seisten – monella ilon kyynel silmäkulmassa!
Satu Eskola / EUMA Finland (19.4.2010)
Hei Rait! Kiitos viestista. voit kayttaa mielihyvin alla muokkaamaani palautetta Music Novan kotisivuilla. Voit halutessasi kayttaa nimeani taman yhteydessa.
Paljon terveisia soittajille omasta ja haaparin puolesta. Olemme erityisen kiitollisia ja ilahtuneita siita, etta he toteuttivat haaparin musiikkitoiveita, ja opettelivat uusia lauluja juhlaa varten! Se oli todella upeaa ja antoi persoonallisen tunnelman juhlaan. Suuret kiitokset myos joustavuudesta aikataulun suhteen. Oli upeaa, etta bandi tuli hyvissa ajoin paikalle. Oli todella ilo tyoskennella heidan kanssaan. Ottaisin heidat milloin tahansa uudelleen keikalle. Musiikki oli korkeatasoisesti esitetty ja harjoiteltu ja bandi loi erinomaisen tunnelman juhlaan. Suuret ja sydamelliset kiitokset yhteistyosta! Voin omasta ja haaparin puolesta sanoa, etta voimme suositella mielihyvin Musica Novaa ja Antti Saksaa-yhtyeineen !
Sirkka Lampimaki (31.7.2010)
Hei Rait! Häät sujuivat mukavasti, samoin kuin Laurin soitto meni juuri niin kuin toivoin. Kiitokset!
M. Pykönen (4.8.2010)
Hei! Olemme saaneet näin yleisesti palautetta että oli todella hyvä idea että oli pianisti häissämme. Useimmat mainitsivat erikseen nimenomaan pianistin että oli todella hyvä, ja ehkäpä monelle myös juhlasta tuli pienimuotoinen elämys. Eräs ystävä sanoi että ruokailessa ihan uppoutui kuuntelemaan välillä musiikkia kun sitä oli niin mukava kuunnella. Ilmeisesti kappale valinnat upposi hyvin ja se kevensi hyvin tunnelmaa. Uskon että tunnelma olisi täysin eri mitä se olisi ollut levyltä kuunnellessa. Meistä hyvää oli erityisesti kauniin piano musiikin lisäksi se että osasit todella hyvin ajoittaa soittamisen, meidän ei tarvinnut kertaakaan huolehtia musiikista vaan pystyimme ihan täysin keskittyä nauttimaan juhlasta. Pidimme myös biisi listasta joka sinulla oli. On hyvä että biisi listalla on myös muuta kuin ihan rakkaus kappaleita, vaikkakin toki nämä kuuluivat teemaan. Aiomme lämpimästi suositella sinua kaikille ystäville ja tuttaville vastaavanlaisten tilaisuuksien varalle. Täytyy sano etten olisi uskonut että häissä voi olla näin hauskaa, ja siitä kuuluu myös sinulle kiitos!
Katja Ratilainen (21.5.2010)
Hei! Kiitos viestistäsi. Kaikki meni oikein hienosti! Musiikki oli juuri sellaista kuin toivoimmekin.
Katja Mantere / Nordea Pankki Suomi Oyj (14.9.2010)
Tuhannet kiitokset esiintymisestäsi häissämme! Tilaisuuden kruunasi kyllä sinun musiikkisi ja kaikki vieraat näyttivät nauttivan siitä – minkä huomasit varmasti itsekin kun osa vieraista yhtyivät mukaan viimeisessä kappaleessa rumpujen y.m. itsetekoisten soittimien kanssa. Mieheni kanssa olimme erittäin tyytyväisiä tapaan jolla sivullisena tulit mukaan juhlaamme kesken illan, se sujui hienotunteisesti ja arvokkaasti! Osa vieraista luulivat, että tunsimme entuudesta, joten kai sekin todistaa sen, että osasit tulla mukaan tunnelmaan iloisesti ja vapautuneesti.Soittamasi musiikki oli myös tosi kaunista, ja kappaleet sopivat kaikki hyvin yhteen ja häidemme tunnelmaan. Jos jollakin toisella on tarvetta pianistille, tai jos joskus toiste tarvitsemme elävää musiikkia johonkin juhlaan, niin olen kyllä ehdottomasti taas yhteydessä sinuun! Kiitos vielä kerran, sekä minun, että mieheni puolesta! Mukavaa loppukesää!
A. Salenius (15.8.2010)
Juhlamme sujuivat loistavasti. Piano/saksofoni duo toimi siinä tilassa erittäin hyvin, ja taikuri Pete Poskiparta oli erittäin hyvä niinkuin sanoit. Hän osasi viihdyttää aikuisia ja lapsia. Kiitos esiintyjistänne, olemme erittäin tyytyväisiä.
Jussi Mustonen / John Deere Forestry Oy (19.6.2010)
Kaikki sujui kivasti ja vieraat pitivät soitosta kysellen mistä olimme Trubaduuri Schreckin tuonne löytäneet. Musiikki oli siis hyvää ja esiintyjä hyvä.
Jaana Pirkola (20.06.2010)
We absolutely loved your music during our ceremony! Guests commented to us how beautiful the music was.It was the perfect addition to our wedding and we’ll have many great memories from that. Wonderful music and excellent job!!! Kiitos kun soittitte meidän häissä ! Vieraat kommentoi meille kuinka kaunis musiikki oli. Se oli täydellinen ja meillä on monia hyviä muistoja tästä!
Ihanaa musiikkia ja hyvää työtä!
Andrew & Kristina Lischefski (20.08.2010)
Musiikki oli aivan loistavaa! Bändi ja erityisesti solisti sai erittäin paljon kehuja. Olimme myös itse erittäin tyytyväisiä bändiin ja sen esiintymiseen. Kun palaan hoitovapaalta töihin suosittelen bändiä myös firmamme juhliin. Suuret kiitokset myös sinulle kaikesta avustasi bändin suhteen.
Cara Högström (24.8.2010)
Olimme todella positiivisen yllättyneitä siitä miten hyvä ja seurallinen ja häävieraat huomioiva olit!!! Sain kyllä todella hyvän kuvan sinusta jo aikaisemminkin nettisivujesi palautteen perusteella (täytyy käydä laittamassa kehut sinnekin), mutta jaksoimme silti yllättyä. Häävieraat pitivät myös musiikistasi, joten oli upeaa että pääsit. Suosittelemme sinua muillekin ja pidämme mielessä jos tulee tarvetta pianistille myöhemminkin (toivottavasti tulisi joskus!).
Soile Toivanen (24.8.2010)
Kiitos paljon Poker -bändistä! Heidän musiikkinsa ja toimintansa oli loistavaa, siitä iso kiitos! Hyvää palautetta saimme. Taustamusiikki toimi hyvin ja siihen vihkiytynyt nuori mies osasi tehtävänsä loistavasti ja ohjeisti meitäkin olemaan häneen yhteydessä mikäli muutoksia tulee. Ja naislaulajanne on tosi viehättävä ja hyvä-ääninen laulaja! Joten iso kiitos teille ja bändin jäsenille!Mielellämme käytämme palvelujanne myös jatkossa! .
Tanja Immonen / Novostar Oy (11.6.2010)
Hääjuhlamme oli täydellinen ja sen vielä kruunasi Rikun esitys! Hän oli erittäin hyvä! Ihmiset kyselivät mistä olin hänet löytänyt ja kehui kovasti. Biisi valinnat osuivat ihan nappiin ja oli myös mukava kuulla niitä omia toiveita biisien seassa. Suosittelemme ehdottomasti muillekkin.
Kuva jonka olimme saaneet hänestä nettisivujen perusteella meni positiivisesti täysin mönkään, joten siihen ehkä kiinnittäisin hieman huomiota. Sisään huoneeseen astui erittäin siisti ja sharmantti nuori mies joka hurmasi laulullaan
Kati (3.10.2010)
Kiitos paljon esiintymisestänne Kristan ja Visan hääjuhlassa 4.9.2010. Olemme todella tyytyväisiä Trio Elegancen musisointiin. Se oli juuri sitä, mitä halusimme. Sami Junnosen huilusoolo morsiusparin laskeutuessa juhlakerrokseen oli herkkä ja tilanteeseen erittäin sopiva.Myös häävieraitamme musiikkinne kovasti miellytti.Marion Melnikin osuus oli upea ja Kristan toivomien kappaleiden tulkinta niin monia herkistävä, etenkin morsianta.Juhlat olivat siis kaiken kaikkiaan onnistuneet ja vieraat viihtyivät. Teidän panoksenne tässä juhlassa oli suuri.n
Ritva Vertanen (2.10.2010)
Hääjuhlamme oli täydellinen ja sen vielä kruunasi Rikun esitys! Hän oli erittäin hyvä! Ihmiset kyselivät mistä olin hänet löytänyt ja kehui kovasti. Biisi valinnat osuivat ihan nappiin ja oli myös mukava kuulla niitä omia toiveita biisien seassa. Suosittelemme ehdottomasti muillekkin.
Kuva jonka olimme saaneet hänestä nettisivujen perusteella meni positiivisesti täysin mönkään, joten siihen ehkä kiinnittäisin hieman huomiota. Sisään huoneeseen astui erittäin siisti ja sharmantti nuori mies joka hurmasi laulullaan
Kati Niilmäki ( 4.10.2010)
Hei Jussi Makkonen, kirjoitan kiittääkseni hienosta musiikkielämyksestä Sibelius-koulukonsertissa Oulun Lyseolla. Soittonne pianisti Rait Karmin kanssa oli kerrassaan hienoa kuunneltavaa. Mennessäni kuuntelemaan Jussi Makkosen ja Rait Karmin Sibelius-koulukonserttia Oulun Lyseolle 5.10.2010, en oikein tiennyt, mitä odottaa. Olin kuitenkin innoissani siitä, että kuulisin tuttuja, kauniita kappaleita pianolla soitettuna, onhan piano myös oma soittimeni – en tosin ole vielä kovinkaan taitava soittaja itse. Kuunnellessani Makkosen alustusta konsertille ymmärsin, että nämä miehet taitavatkin olla kovemman luokan ammattilaisia. Odotukseni nousivat alustuksen perusteella jo ennen ensimmäistä kappaletta. Aloituskappale oli “Souvenir” ja sen kuultuani en ajatellut juuri mitään järkevää. Loistavaa, aivan mahtavaa. Soittakaa lisää! Kappaleiden välissä Makkonen kertoi Sibeliuksen elämästä ja teosten taustoista mukavan keveään sävyyn. Puheosiot olivat hyviä ja helpottivat toki teosten tulkintaa, vaikkakin ajattelin myös, miten paljon mieluummin kuulisin heidän soittamaansa musiikkia senkin ajan. Toinen esitetty kappale, Sibeliuksen Puusarjan “Kuusi”, oli jo valmiiksi lempikappaleeni ja mielestäni ehkä kauneinta, mitä pianolla voi soittaa. Luonnollisesti olin haltioissani kuultuani sen Makkosen ja Karmin esittämänä. Miten paljon soittajat saivatkaan instrumenteistaan irti! Heidän työskentelynsä oli ammattimaisen taidokasta, mutta heidän eläytymisestään soittamiseen näki, että he myös nauttivat työstään itse. Uskomattoman hienoa. Olisin itse onnellinen, jos joskus osaisin soittaa “Kuusen” edes tunnistettavasti pianolla, enkä usko koskaan pääseväni lähellekään Karmin suoritusta. Lopullisesti Karmin soittotaito lumosi minut kuultuani hänen pianoversionsa “Finlandiasta”. En edes tiennyt, että flyygelistä voi lähteä tuollainen ääni. Myös Makkosen sello soi upeasti hänen käsittelyssään. En ymmärrä jousisoittimista juurikaan, mutta olen kuullut niiden olevan erittäin vaativia soittimia, ja senkin takia arvostan suuresti ihmistä, joka on jaksanut harjoitella kurinalaisesti ja päässyt sen myötä tuolle tasolle. Olisin halunnut kuunnella kaksikkoa huomattavasti pitempään kuin viiden kappaleen ajan. Oikein hyvää syksyn jatkoa teille molemmille toivottaen!
Noora Kinnunen (5.10.2010)
Kaikki sujui hyvin ja yleisö kehui kovasti, niin taikuria kuin bändiäkin. Kaikki oli minun mielestäni ja muun järjestelytoimikunnan mielestä erittäin onnistunutta.
Niina Saloranta / Shell (24.11.2010)
Kiitos, kaikki sujui oikein loistavasti ja harpisti oli aivan ihana! Kaikki vieraamme olivat lumoutuneita hänen soitostaan, joten välitätkö vielä lämpimät kiitoksemme Lilylle!
Satu ja Topi Jauho (24.11.2010)
Hei Rait, kiitokset yhteistyöstä ja sinun ja kaikkien muiden työpanoksista pikkujoulujemme onnistumisen eteen. Flyygeli oli kiva yllätys! Välitätkö erityisen lämpimän kiitoksen Saara Aallolle ja bändin pojille? Bändi soitti todella hyvin ja heidän esiintyessään tanssilattia oli tupaten täynnä
Kaikki sujui hyvin ja saimme paljon kiitosta ja kehuja juhlista.
Maria Nyberg /Borenius & Kemppinen (7.12.2010)
Hei Rait, loistava paketti tämä “Charming saxophone”! Meidän henkilökuntamme tykkäsi. Tulen jatkossakin soittamaan sinulle, kun tarvitsen ohjelmaa juhliimme. Välitätkö lämpimät kiitokset pojille- tilan heidät uudestaan heti kun järjestän juhlia ja kehun heitä kollegoilleni!
Sirpa Ojaniemi / G4S (6.12.2010)
Kiitetään suuresti teitä kaikkia musiikista. Kaikki oli tyylikästä ja taidokkaasti soitettu sekä nautittavaa kuunneltavaa. Myös vieraat kehuivat teitä kaikkia. Löysin Music Novan naimisiin.info-sivuilta ja suosittelen teitä ehdottomasti kaikille tutuille! Kiitos vielä.
Pinja Pesonen
Halusin vielä lämpimästi kiittää teitä Joutsen esityksestänne poikamme kastejuhlassa 26.6. Esitys oli upea ja koskettava ja juuri sitä mitä toivoimme. Siispä suuresti kiitos. Olisiko teiltä hankittavissa levyä jossa tuo kyseinen kappale olisi?
Henna Uronen (3.7.2011)
Bändi oli loistava! Vieraat nuorista mummoihin ja vaareihin viihtyivät hyvin tanssilattialla. Voimme ehdottomasti suositella Platinum Clubia eteenpäin. Välitä terveisemme bändin jäsenille ikimuistoisesta päivästä.
Maisa Laitinen (2.7.2011)